Oulussa järjestettiin lauantaina mielenosoitus datakeskushankkeita vastaan. Ympäri Suomen järjestetyissä protesteissa ...
Oulun Kamppailuklubin Isla Fono ei onnistunut uusimaan viime vuoden MM-kultaansa Georgian Tbilisissä järjestetyissä ...
Perjantain vastaisena yönä syttyneen suuren perunavarastopalon sammutustyöt saatiin päätökseen lauantaina alkuillasta, kertoo ...
Perjantain vastaisena yönä syttyneen suuren perunavarastopalon jälkiraivaus ja jälkisammutus jatkuu edelleen.
Mielenosoituksia järjestetään muun muassa Helsingissä ja Oulussa. Mielenosoitukset ovat osa Euroopan laajuista kampanjaa.
Marjut Heinonen ja Eetu Kallioinen voittivat skeetin parikilpailun MM-kultaa ampumaurheilun kivääri-, pistooli- ja haulikkolajien MM-kisoissa Dohassa lauantaina. Ylikiiminkiläinen Heinonen edustaa ...
IS:n mukaan syyttäjä vaatii Laurilalle, 46, vankeusrangaistusta kihlattunsa törkeästä pahoinpitelystä sekä perusmuotoisesta ...
Suomen Jääkiekkoliitto ei pidä Venäjän paluuta MM-kisoihin mahdollisena. Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF tiedotti tänään ...
Leppiojantie suljettiin perjantai-iltana liikenteeltä, kun savu lähti leviämään tielle päin heikentäen näkyvyyttä. Lisäksi ...
Testaa tietosi Suomen ja Oulun seudun luonnosta. Tietovisa paljastaa, kuinka hyvin tunnet luonnon monimuotoisuuden.
Tuo joulukuussa 2024 pidetty kokous oli yksi ensimmäisistä Pohjois-Serbiassa sijaitsevan Novi Sadin yliopiston tekniikan ...
Jarmo J. Husso jätti tehtävän kaupunginhallituksen puheenjohtajana ja jatkaa sen jäsenenä tämän vaalikauden loppuun. Sen ...